Googlen lähestymistapa misinformaation torjumiseksi verkossa

Tiedolla voi olla paljon vaikutusvaltaa. Päämääränämme on auttaa ihmisiä löytämään haluamansa ja tekemään tietoon perustuvia päätöksiä verkossa näkemistään asioista.

Kriisien ja merkittävien maailmanlaajuisten tapahtumien sattuessa teknologia voi olla korvaamattoman tärkeässä roolissa, oli kyse sitten koronaviruspandemiasta tai Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Teknologia yhdistää ihmisiä eri puolilla maailmaa ja tarjoaa pääsyn kriittisiin tietoihin. Tämä on ollut havaittavissa yhä enemmän viime vuosina, sillä ihmiset turvautuvat internetiin tavatakseen muita, muodostaakseen yhteisöjä ja ymmärtääkseen paremmin ympäröiviä tapahtumia.

Vaikka digitaalisiin ratkaisuihin siirtymisestä on hyötyä näinä aikoina, misinformaatio voi myös levitä uusilla ja aiempaa ongelmallisemmilla tavoilla. Tällöin ihmisten on vaikeampi löytää luotettavia ohjeita.

Miten Google suhtautuu misinformaatioon?


Meillä on misinformaatiota vastaan työskenteleviä asiantuntijatiimejä eri puolilla maailmaa. Tiimit keskittyvät varmistamaan, että tarjoamme käyttäjille korkealaatuista ja luotettavaa tietoa, palkitsemaan sitä tuottavia julkaisijoita ja sisällöntuottajia, tuomaan esiin luotettavampia lähteitä, vähentämään tiedon leviämistä rajatapauksista ja poistamaan sisältöä, joka aiheuttaa ihmisille riskejä.

Vuoden 2021 alussa perustimme Dubliniin Googlen verkkoturvallisuuskeskuksen, joka on erikoistunut sisällön vastuullisuuteen. Alueellisessa keskuksessa Googlen asiantuntijat työskentelevät estääkseen laittoman ja haitallisen sisällön leviämisen. Siellä voimme jakaa työn ja tehdä parannuksia päätöksentekijöiden, tutkijoiden ja viranomaisten kanssa.

Misinformaatio tulee esiin eri tavoin eri alustoilla, esimerkiksi Haussa, YouTubessa ja Google Adsissa. Misinformaation estämiseksi tekemämme työ alkaa säännöistä, joita sovellamme Googlen palveluissa haitallisen sisällön ja toiminnan kieltämiseksi. Kun löydämme näiden käytäntöjen vastaista sisältöä, puutumme asiaan – esimerkiksi estämme, poistamme tai rajoitamme sisältöä, jotta siitä ei todennäköisesti aiheutuisi haittaa.

Näin voimme räätälöidä, miten moderoimme sisältöä eri tuotteissa. Esimerkkinä sisällöistä on petollinen toiminta verkossa, kuten syväväärennösten käyttö, vilpillinen toiminta ja roskapostitus, toisena henkilönä esiintyminen ja omistajuuden väärentäminen sekä lääketieteellinen misinformaatio. Puutumme tällaiseen sisältöön suuressa mittakaavassa.

Misinformaation suodattaminen ei onnistu meiltä yksin. Teemme yhteistyötä kumppaneiden kanssa jokaisessa maassa, jossa toimimme. Yhdessä innovoimme ja luomme tapoja toimia verkosta löytyviä valeuutisia – koskivat ne sitten 5G:tä, kansallista turvallisuutta tai COVID-19:ää – vastaan. Yhteistyö on avain menestykseen taistelussa laadukkaan tiedon puolesta. Olemme jo monen vuoden ajan sijoittaneet sekä tuotteisiin että kumppanuussuhteisiin misinformaation torjumiseksi. Allekirjoitimme myös disinformaatiota koskevat EU:n käytännesäännöt vuonna 2018 ja muokkasimme niistä muiden allekirjoittajien kanssa paremman version, joka otettiin käyttöön vuonna 2022.

COVID-19 ja misinformaation leviäminen


Lähestymistapamme on myös ohjannut toimintaamme koronaviruspandemian aikana. Koronavirus (COVID-19) oli ennennäkemätön haaste, joka vaikutti meidän kaikkien elämään ja sai meidät muuttamaan tapaamme kommunikoida ja etsiä tietoa.

Pandemian edetessä myös terveyteen liittyvät verkkohaut esimerkiksi kotitesteistä, rokotuksista ja maskeista lisääntyivät, mikä antoi haitallisille toimijoille mahdollisuuden päästä hyötymään tilanteesta.

Meillä on jo pitkään ollut tuotteissamme käytäntöjä, jotka kieltävät haitallisen ja harhaanjohtavan lääketieteellisen ja terveyteen liittyvän sisällön. Koronaviruksen vuoksi tiimimme on pyrkinyt estämään uusia väärinkäyttötapauksia, esim. tietojenkalasteluyrityksiä, haittaohjelmia, vaarallisia salaliittoteorioita ja petosjärjestelyitä. Pyrimme estämään väärinkäytön kaikissa prosesseissamme ja palveluissamme muun muassa käytäntöpäivityksillä ja sanktioilla.

Esimerkiksi YouTubessa haasteeseen on vastattu koronavirukseen (COVID-19) liittyvää lääketieteellistä misinformaatiota koskevalla käytännöllä terveydenhuoltoviranomaisen ohjeiden mukaisesti. Tässä kohdennetussa käytännössä todetaan selkeästi, että alustalla ei sallita sisältöä, joka aiheuttaa käyttäjille vakavia riskejä. Yhtenä esimerkkinä on sisältö, joka on ristiriidassa paikallisten terveysviranomaisten ja Maailman terveysjärjestön tarjoamien korkealaatuisten terveystietojen kanssa. Käytäntöä soveltamalla valvontatiimit ovat pystyneet osallistumaan YouTube-yhteisön suojelemiseen. Esimerkiksi pandemian 18 ensimmäisen kuukauden aikana YouTube poisti yli miljoona videota, jotka liittyivät vaarallisiin tietoihin koronaviruksesta, esim. vääriin parannuskeinoihin tai huijausväitteisiin.

Luomme ihmisille mahdollisuuksia löytää luotettavaa tietoa


Misinformaation leviämistä verkossa on vaikea estää. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että yksi ryhmä ei voi yksin taistella sitä vastaan – tärkeintä on yhteistyö tutkijoiden, päätöksentekijöiden, julkaisijoiden, kansalaisjärjestöjen ja teknologiayritysten välillä.

Kun kyseessä on terveyteen liittyvät tiedot, teemme yhteistyötä Yhdysvaltain tautikeskuksen (Centers for Disease Control and Prevention) ja muiden luotettavien kumppaneiden kanssa. Kun COVID-19 oli huipussaan, nämä kumppanuussuhteet olivat äärimmäisen tärkeitä pyrkiessämme keräämään tietoa luotettavista lähteistä ja auttamaan ihmisiä eri puolilla maailmaa selviämään pandemian keskellä terveydenhuoltoa koskevien tietojen avulla.

Vuonna 2021 lahjoitimme 25 miljoonaa euroa European Media and Information Fundin perustamiseen. Tavoitteenamme oli auttaa tutkijoita, julkaisijoita ja kansalaisjärjestöjä käynnistämään medialukutaito-ohjelmia, laajentamaan faktantarkistusaloitteita ja tekemään äärimmäisen tärkeää, kaikkia misinformaation muotoja koskevaa tutkimusta.

Faktantarkistuksesta on myös tullut tärkeä työkalu verkosta löytyvän misinformaation havaitsemisessa laajemmin ja myyttien, erityisesti hakutuloksissa ja sosiaalisessa mediassa näkyvien väitteiden, kumoamisessa. Google Haussa tuli esiin yli 50 000 uutta faktantarkistusta maaliskuun 2020 ja maaliskuun 2021 välisellä ajanjaksolla. Olemme panostaneet voimakkaasti aloitteisiin, jotka tukevat medialukutaitoa ja auttavat käyttäjiä löytämään luotettavia lähteitä.

Marraskuussa 2022 Google ja YouTube julkistivat 13,2 miljoonan dollarin avustuksen International Fact-Checking Networkille (IFCN) uuden Global Fact Check Fund ‑rahaston perustamiseksi. Sillä tuetaan 65 maan 135 faktantarkistusorganisaatiosta koostuvaa verkostoa, joka kattaa 80 kieltä. Google ja YouTube ovat aiemminkin tukeneet vastaavia hankkeita, mutta tämä on suurin yksittäinen lahjoitus faktantarkistukselle.

Resilienssiä jo alkumetreillä


Verkossa leviävän misinformaation estäminen on jatkuva haaste, johon Google panostaa edelleen, myös tutkimalla uusia ratkaisuja. Viime vuosina Googlen sisäinen yksikkö Jigsaw on keskittynyt avoimiin yhteiskuntiin kohdistuviin uhkiin ja tutkinut yhteistyössä Cambridgen, Bristolin ja American Universityn tutkijoiden kanssa ennaltaehkäisyn ("prebunking") tehokkuutta. Misinformaation kumoaminen ("debunking") on tunnetumpi taktiikka. Sillä pyritään korjaamaan perättömiä väitteitä, jotka ovat jo levinneet yleisesti. Ennaltaehkäisyllä taas autetaan ihmisiä kasvattamaan psykologista resilienssiä harhaanjohtavia narratiiveja kohtaan jo ennen kuin niitä tulee vastaan.

Ennaltaehkäisyssä ihmisiä varoitetaan manipulointiyrityksistä sekä perättömistä väitteistä tai taktiikoista, joilla todennäköisesti pyritään manipuloimaan. Lisäksi osoitetaan väitteiden tai taktiikoiden virheellisyys. Lähestymistapa on erittäin joustava, ja sitä voi soveltaa monissa erilaisissa medioissa mainostauluista pidempimuotoiseen kerrontasisältöön. Akateeminen tutkimus on osoittanut sen olevan tehokas tapa kumota virheellisiä narratiiveja valkoista ylivaltaa korostavasta vihapuheesta COVID-rokotteisiin liittyvään misinformaatioon. Syksyllä 2022 Jigsaw toteutti suuren mittaluokan kokeilun. Siinä pyrittiin kumoamaan pakolaisia vastustavia narratiiveja Keski- ja Itä-Euroopassa, kun ukrainalaisia saapui alueelle joukoittain Venäjän hyökättyä maahan.

Jatkamme tämän haitallisen ongelman torjumista joustavalla lähestymistavalla misinformaation estämiseksi eri tuotteissa, laajamittaisella osallistumisella, nostamalla esiin luotettavaa tietoa ja opettamalla ihmisiä havaitsemaan misinformaatiota.

Näin kyberturvallisuutta on parannettu

Tutustu siihen, miten pidämme huolta ihmisten verkkoturvallisuudesta maailmanlaajuisesti.

Lue lisää